Aattelin tällä kertaa tehdä tän extran perintölinjan ulkopuolelta taas ja nyt sitten kurkataan mitä Laylan elämässä on meneillään tällä hetkellä. Tähän halusin ujuttaa pientä tarinaa myös sekaan kun on mahdollisuus kokeilla kaikenlaista. Toivottavasti tykkäätte.

 

photo layla001_zpsbwzy40ab.jpg

Layla muutti siis takaisin Sinilähteelle Arsi mukanaan. Tässä näette samalla Laylan muodonmuutosta yliopistoajoista.

photo layla002_zpsgcdg76iq.jpg

Layla oli saanut töitä lakiuralta ja olikin edennyt sillä aika mukavasti. Layla toivoi pitkää ikää, paljon lemmikkejä ja hyvää työuraa.

photo layla003_zpsn70tzhre.jpg

Arsi taas romantiikkatavoitteisena piti itsestään todella hyvää huolta. Kaikenlaiset naiset olivat miehen mieleen.

photo layla004_zpsm1l4wgri.jpg

Layla soitteli usein työkavereilleen kehittäen samalla työsuhteita. Paljon yhteistä aikaa Laylalle ja Arsille ei jäänyt omien menojen jälkeen.

photo layla005_zpsssdnuduy.jpg

Mutta kaikki pienikin aika yhdessä käytettiin hyväkseen. Molemmat olivat hyvin rakastuineita toisiinsa.

photo layla006_zpsraqmidvr.jpg

Elämä ei olisi voinut paremmin mennä.

photo layla007_zpsyjihugai.jpg photo layla008_zps5fm5m9gf.jpg

Mutta niinkuin arvata saattaa Layla oli todella paljon poissa kotoa. Arsi yritti lohduttaa itseään lukuisilla naisilla, joita oli bongaillut iltaisin ravintoloista Laylan ollessa töissä yömyöhäälle.

photo layla009_zpszjwcd55v.jpg

Mutta koska Layla tunsi Arsin hieman vieraantuneen hänestä, jäi nainen myös kaipaamaan jotain. Ja se jotain sattui yksi päivä Laylan asiakkaaksi, nimittäin naistenmies Toni Lorula.

photo layla010_zpsw3rbh6bz.jpg

Syrjähypyt poistuivat molempien mielestä samantien kun he saivat kuulla odottavansa lasta. Laylan suunnitelmiin ei kuulunut lasten hankkiminen, mutta luuli pärjäävänsä asian kanssa.

photo layla011_zpsmjr1yvdy.jpg

Arsi sen sijaan oli kovin onnellinen tulevasta pienokaisesta. Vaikka hän olikin naistenmies, oli hän aina toivonut omaa lasta ja perhettä itselleen.

photo layla012_zps9htnxvek.jpg

Koska Laylan elämäntoiveena oli ainakin kuuden lemmikin yltävän uransa huipulle pari päätti hankkia uroskoiran nimeltä Tikku.

photo layla013_zps9vhwu8q9.jpg

Layla rakasti ylikaiken eläimiä. Jokainen kulkukissa ja –koira eivät jääneet huomioitta.

photo layla014_zpswbtivgoq.jpg

Niimpä Arsi päätti hankkia vielä toisenkin koiran Laylalle. Tällä kertaa perheeseen saapui naaraskissa joka sai nimekseen Tilda.

photo layla015_zpsmxqrnj0u.jpg

Raskausaika menikin todella nopeasti ohi ja oli Laylan aika synnyttää.

photo layla016_zpsrhnpihrm.jpg

Pariskunta sai tyttövauvan joka nimettiin Jasminiksi. Jasmin peri hiustenvärinsä Arsilta. Layla oli varma, että lapsi saisi olla ainoa tähän perheeseen.

photo layla017_zpscr3cu694.jpg

Arsi sen sijaan haaveili suuremmasta perheestä ja rakasti Jasminin hoitamista.

photo layla018_zpsqbjvvdqw.jpg

Niimpä hän päätti, että oli oikea aika kosi Laylaa ja Layla tietenkin suostui.

photo layla020_zpsdrbiu5ej.jpg

Pian olikin vuorossa Jasminin kasvu taaperoksi. Jasmin on oikein suloinen pakkaus. Luonteeltaan: 4-8-4-6-7.

photo layla021_zpsaz4tzqth.jpg

Koirat saivatkin Jasminista uuden leikkikaverin.

photo layla022_zpstrrgvyea.jpg

Vaikka Jasmin oli suloinen tytteli, osasi hän myös olla känkkäränkkä. Ehkä oli jäänyt päiväunet nukkumatta.

photo layla023_zpsjbpqlq5o.jpg

Mutta oli myös niitä päiviä kun aurinko paistoi risukasaankin. Vaikka Layla ei halunnut enempää lapsia, oli hän silti hyvin onnellinen Jasminista.

photo layla024_zpscksbmdan.jpg

Tilda hankittiin perheeseen pentuna ja nyt oli Tildan aika kasvaa täyskasvuiseksi. Söpön värinen koira sieltä valkoisen turkin takaa paljastuikin.

photo layla025_zpsa7iohj6r.jpg

Eikä aikaakaan kun Jasminin oli aika kasvaa lapseksi ja aloittaa koulu. Tytöstä kasvoikin oikein iloinen ja reipas.

photo layla027_zpskjhidf5r.jpg photo layla028_zpshbstlfwj.jpg

Enempää elämältä ei voisikaan odottaa. Jasminin ollessa tarpeeksi vanha Layla ja Arsi päättivät mennä naimisiin. Pidettiin ihan pienet häät, joissa oli vieraina Jasmin ja talon molemmat koirat.

photo layla030_zpsgex8xssy.jpg photo layla029_zpsfdhwhzcm.jpg

”Kunnes kuolema teidät erottaa”, he lupasivat.

photo layla031_zpsa8zcq78a.jpg

Tikku oli jo vanhus tullessaan perheeseen, joten sen aika oli mennä.

photo layla032_zpscysuxmzz.jpg

Kaikki olivat surun murtamia muutaman viikon Tikkun poismennon jälkeen. Layla varsinkin oli pois tolaltaan, että unohti paistit uuniin saaden tulipalon aikaiseksi.

photo layla033_zpsjo0orc1s.jpg

Mutta sitä sanotaan että toisen elämän loppu on jonkin uuden alku.

photo layla034_zpsk5fovlnf.jpg

Tilda synnytti neljä koiranpentua kolme naarasta ja yhden uroksen. Miina, Milla, Minttu ja Miska. Tikku saisi olla ylpeä jälkeläisistään.

photo layla035_zps8hd36xka.jpg

Vaikka lemmikit olivat Laylalle hyvin tärkeitä, oli Arsi myös rakastunut koiriin ja hoitikin niiden koulutuksen.

photo layla036_zpspzajrhch.jpg

Jasmin oli hyvin tunnollinen lapsi ja hyväkäytöksinen, joten ei tullut mitenkään yllätyksenä kympin todistus.

photo layla037_zps5ghugiuc.jpg

Pentujen oli aika kasvaa täyskasvuisiksi koiriksi, jokaiselle hankittiin myös työpaikka palvelu tai turvallisuusalalta.

photo layla038_zpsght8mvqe.jpg photo layla039_zpsv8qrghzt.jpg

Jasminin oli aika astua teini-ikään. Tytöstä tuli oikein kaunis, vaikka tuo otsalohko periytyikin sitten hänelle :D Tavoitteeksi Jasminille arpoutui suosio ja elämäntoiveena olikin omistaa 20 hyvää ystävää. Vaaleahiuksiset ja karismaattiset miehet olivat tytön mieleen, mutta työttömät saivat jäädä sivuun.

photo layla040_zpscffzec1l.jpg

Layla oli hyvin omistushaluinen tyttärestään ja olikin etsinyt tälle puolison valmiiksi. Miehen nimeltä Hemminki. Hemmingiltä Jasmin sai ensisuudelmansa aika nuorena.

photo layla041_zpsjky7mjig.jpg photo layla042_zps2axdpgyg.jpg

Eipä aikaakaan kun oli vuorossa Laylan synttärit. Virstaanpylvä saavutettu. Nainen pysyi oikein viehättävänä. Elämäntoive oli myös suoritettuna, joten Layla saa nauttia platinamielialasta kuolemaan saakka.

photo layla043_zpscikqmwig.jpg

Vaikka Layla olikin jo vanhus ja Arsi vielä aikuinen, suhde näytti silti kukoistavan.

photo layla044_zpsqmggg3ta.jpg

Oli päätetty, että Hemminki saisi muuttaa heidän taloonsa, sillä olihan hän Jasminin tuleva aviomies. Hemminki toi mukanaan uuden uroskoiran talouteen nimeltä Jake.

photo layla045_zpsalxgtjrb.jpg

Jasminia mietitytti hänen suhteensa Hemminkiin. Hemminki tuntui jotenkin tutulta ja turvalliselta, sillä olihan Hemminki myös häntä vanhempi. Toisaalta taas hän ei ollut rakastunut Hemminkiin itse vaan Layla-äiti oli valinnut puolison hänen puolestaan. Oliko hän edes rakastunut? Ja jos oli niin kehen? Sillä omanikäiset pojat alkoivat vaikuttaa aika kiinnostavilta, yksi etenkin.

photo layla046_zpsrkfhafa4.jpg

Vaikka kaikki vaikutti onnelliselta, mutta oliko se pelkkää kulissia?

photo layla047_zpssoazluev.jpg photo layla048_zpsl1wod4vw.jpg

Myös Arsin oli tullut aika kasvaa vanhukseksi ja viettää viimeisiä aikojaan. Arsi säilyi myös todella komeana.

photo layla049_zps4glfjhov.jpg

Jasminilla oli salainen ihastus ja hänen serkkunsa Joenna oli ainut joka tiesi siitä. Yhdessä he supattelivatkin päivät pitkät pojasta.

photo layla050_zpsh8mzyv0h.jpg

Talo alkoi käydä ahtaaksi neljälle ihmisille ja kuudelle koiralle. Jatkuvasti sai olla siivoamassa milloin mitäkin sotkuja.

photo layla051_zpsusxoxgdv.jpg

Layla oli alkanut haaveilla entisestä elämästään. Elämästä jolloin ei ollut huolta mistään. Elämästä jolloin he olivat Arsin kanssa olleet niin palavasti rakastuneita ja siitä kun hän tapasi Tonin.

photo layla052_zpstjwnevdc.jpg

Tuumasta toimeen. Päätin sitten rakentaa Laylalle ja Arsille uuden talon vanhan tilalle. Rahaa oli kertynyt jo niin paljon ja löysin netistä kivannäköisen joten päätin kokeilla rakentaa sen. Tässä on kuvaa edestäpäin koko talosta. Talon väri on oikeasti sininen, mutta tuo aamuaurinko saa sen näyttämään enemmänkin vihreältä.

photo layla053_zpstxvqlsuz.jpg photo layla054_zpse2bnwgkb.jpg photo layla055_zpsew2iwofx.jpg

Ensimmäisenä on näkymät heti suoraan sisään astuttaessa. Sitten vielä kuvaa pienestä eteisestä, molemmilta sivuilta.

photo layla056_zpsiu3yy3ky.jpg photo layla057_zpsvpoz46lh.jpg photo layla058_zpsdp12nx33.jpg photo layla059_zpsgsbmsi2x.jpg

Eteisestä kun lähdetään suoraan vasemmalle tullaan oleskelutilaan, jossa on hyvä lukea kirjaa ja soittaa pianoa. Portaat johtavat yläkertaan, valkoinen umpinainen ovi vie vessaan ja avonaiset karmit taas keittiöön.

photo layla060_zpssiftdgwe.jpg photo layla061_zpsbabu1s4z.jpg

Vessasta sai aika huonosti kuvia koska se on pitkä ja kapea, mutta teemavärin ainakin näette. Tuolla nurkan takana on sitten vielä suihku.

photo layla062_zpssegnlmzs.jpg photo layla063_zpsk5fmvxqn.jpg photo layla064_zpselcq8btq.jpg

Sitten vuorossa keittiö. Aika simppeli sisustus. Keittiöstä pääsee ruokailutilaan ja olohuoneeseen.

photo layla066_zpsgcjs39tz.jpg photo layla065_zpsx5u6hgmk.jpg

Ruokailutila, josta olen kovin ylpeä! Ruokailutilasta pääsee takapihalla olevalle terassille, en ottanut siitä kuvia ollenkaan kun tällä hetkellä sielä ei oo muutakuin yksi pöytä.

photo layla067_zpswagkf3yq.jpg photo layla068_zps57g0ua5w.jpg

Olohuoneesta tuli myös aika kivannäköinen, pitäisi vielä vain täyttää sitä vähän ettei näytä niin tyhjältä. Sinne on kyllä jälkeenpäin maalailtu koirista tauluja seinille.

photo layla069_zpsk7cjpunf.jpg photo layla071_zpsjnzhwx25.jpg photo layla070_zpsjnx5oavn.jpg

Sitten yläkertaan, josta paljastuu ajanvietto- ja pelipaikka. Koirille tehtiin myös oma nurkkaus yläkerran kulmaan.

photo layla072_zps0hflztq8.jpg photo layla073_zpsexdvz400.jpg

Parvekkeenoven viereisestä ovesta pääsee vanhemman parin makuuhuoneeseen. Sisustin sen aika neutraaleilla sävyillä lopulta.

photo layla074_zpsnygdsld4.jpg photo layla075_zpsgrg2zftc.jpg

Parvekkeellepäin mentäessä tulee seuraavaksi kapea käytävä, joka johtaa myös pieneen oleskelutilaan. Muutama huone talosta onkin tyhjänä täällä yläkerrassa joten en niitä sitten kuvaillut.

photo layla076_zpshknzujhp.jpg photo layla077_zpszdjosfyr.jpg

Parveke näkyy nyt vähä heikosti ku on tuota lunta mutta siitäkin halusin tehdä jonkinlaisen oleskelutilan.

photo layla078_zps8fpzncxd.jpg photo layla079_zpsaesiwpdv.jpg

Sitten vielä ns. perijän makuuhuone. Sieltä kans pääsee omalle parvekkeelle, mutta se on tällä hetkellä tyhjänä kanssa.

photo layla080_zpsbseuyfh6.jpg

Jasmin oli aina halunnut opetella soittamaan pianoa ja nyt siihen oli mahdollisuus. Jaken kanssa he olivat mahtava duetto.

photo layla081_zpsycp26ngq.jpg

”Isä ajattelin, että vaikka Hemminki on täällä niin haittaisiko jos kävisin tapaamassa yhtä kaveriani? Se on ihan omanikäiseni eikä me sen kanssa mitään aleta seurustelemaan kun minulla on Hemmi, mutta jos vain kävisin hänen kanssaan elokuvissa?”

photo layla082_zpsha5ofhf1.jpg

”No mikä jottei, kyllähän sinun pitää saada kavereitasi tavata”, Arsi heltyi. Layla sen sijaan näytti hieman hapanta naamaa.

photo layla083_zpsdzpj3kef.jpg

Vaikka Layla olikin kauan elänyt hän ei siltikään vielä ollut mikään mestarikokki vaan poltti illallisen uuniin.

photo layla084_zpsbnhxw6iw.jpg

Vilskettä talosta ei puuttunut, sillä koirat vetivät kaikkien elämää eteenpäin.

photo layla085_zpsyid90x9c.jpg

Layla alkoi päivä päivältä masentamaan enemmän. Kaikilla hänen sisaruksillaan melkein oli jo lapsenlapsia, mutta hänellä ei. Hemminki oli sharmikas ihminen ja Layla voisi itsekin olla kiinnostunu hänestä.

photo layla086_zpsjvbi4qam.jpg

Jasmin kirjoitti salaa päivisin päiväväkirjaa koulusta päästyään.

Rakas päiväkirja
Näin hänet taas tänään. En voinut olla katsomatta. Tiedän etteivät tunteeni ole yksipuolisia. Olemmehan käyneet keskustelua siitä ja tulevaisuudestamme. Tiedän myös ettei se ole oikein Hemminkiä kohtaan, mutta olen rakastunut. Sydän pamppailee ja jalat tuntuvat spagetilta hänen edessään. Kumpa äitini ei olisi päättänyt puolestani mitään. Mutta kaikesta huolimatta olen päättänyt että päädymme yhteen vielä joku päivä.

photo layla087_zps0krqhj69.jpg

”Tiedän että tämä suunnitelma ei ole kovin oikeudenmukainen, mutta se on viimeinen mahdollisuus. Sekä minun että sinun. Sillä luvalla sait tulla asumaan tänne ja saat jatkossakin.”
”Tiedän kyllä Layla, ja olen valmis toteuttamaan sen tänä iltana”.

photo layla088_zpsout3cipp.jpg

”Hei kaunotar. Olemme kahden täällä, äitisi ja isäsi ovat myöhään poissa. Mitä sanoisit olisitko valmis siirtymään uudelle tasolle suhteessamme?”.
Jasmin katsoi Hemminkiä todella epävarmana. Hän tiesi ettei voinut vastustaa, sillä mitä siitä seuraisi? Oikeastaan Jasmin ei loppujenlopuksi edes tuntenut Hemmiä.

photo layla089_zpshloa6z3f.jpg photo layla090_zps50ajpu4m.jpg

Hemminki vei Jasminin makuuhuoneeseen. Hemmi kosketteli Jasminia paikoista, joka tuntui todella epämukavalta. Kyyneleet virtasivat tytön silmistä
”Shh kultaseni, älä itke, tämä on nopeasti ohi.

photo layla091_zpss8fsrfop.jpg

Kaiken tapahtuneet jälkeen Jasminin oli pakko päästä suihkuun. Hänellä oli niin likainen olo. Hemminki nukkui tyytyväisenä sängyssä.

photo layla092_zpsinrckltt.jpg

Seuraavien viikkojen ajan Jasmin ei halunnut viettää aikaa Hemmin kanssa vaan tutkiskeli asiaa kirjoista. Voisiko ensimmäisellä kerralla tulla raskaaksi? Hemmi ei ollut tietenkään käyttänyt ehkäisyä ja Jasminia pelotti kovasti.

photo layla093_zpsljkgqioz.jpg

Layla oli mielissään suunnitelmasta, pian nähtäisiin toteutuuko se.

 

Tälläinen osa tällä kertaa. Saatte kuulla jatkoa sitten jossain extraosassa myöhemmin. Voitte laittaa myös kommenttia kenestä haluatte seuraavaksi extraa. Jatkanko Rivenin tai Laylan tarinaa vai kerronko jostain muusta perintölinjan ulkopuolelta?