Tähän Idan tarinaan halusin liittää vähän pientä juonta, mikä luultavasti jatkuu seuraavaan sukupolveen saakka. Mutta se nähdään sitten ajan saatossa :) Kuvia tästä osasta löytyy vain 48, mutta tekstiä onkin sitten melkein 2000 sanaa. Toivottavasti jaksatte lukea läpi! :)

Ida palasi siis perijänä kotiin. Oli jo hämärä ja hieman viileä syysilta. Kello oli paljon, mutta kotitalossa paloi kuitenkin valot, äiti ja isä olivat siis hereillä. ”Mutta hetkinen mikäs tuolla maassa on...” Ida ihmetteli melkein ääneen.

”Herranen aika, sehän on pieni tyttö”, Ida katseli ympärilleen ihmetellen. ”Mitä sinä täällä yksin pimeässä ja kylmässä teet?” Ida kyseli tytöltä nostaen lapsen syliinsä. Selvästi huomasi, että lapsi oli kylmissään, sillä tytön iho tuntui niin viileältä.

Ida nosti tytön syliinsä ja halasi tiukasti. ”Toivottavasti et ole paleltunut, olet ihan kalpea. Sinulla ei ole mitään hätään, pidän sinusta huolta”, Ida puheli tytölle. Tyttö oli tosi kaunis ja niin vaalea.

”Iti, iti...” tyttö vaikersi. ”Iti? Siis isi? Onko isäsi täällä”, Ida ihmetteli ja lähti tutkimaan ympäristö.

Kello alkoi olla jo paljon ja Ida pelkäsi ettei löytäisi ketään, kunnes huomasi maassa makaavan hahmon. Se oli mies, joka oli yhtä kaunis kuin löytynyt tyttö. Yhtä kalpea ja yhtä vaalea. Mies vaikutti tajuttomalta.

Ida pelästyi ja pelkäsi että mies ei olisi enää elossa. Ida onneksi löysi miehen pulssin ja tajusi että jotain olisi vielä tehtävissä.

Pelko valtasi Idan mielen. Uskaltaisiko hän auttaa näitä tuntemattomia ihmisiä, toisaalta taas hän ei voinut jättää kaksikkoa syysyöhön paleltumaan. Hän päätti tehdä niinkuin sydän sanoisi.

Pieni tyttö vaikutti ihan reippaalta, mutta miehen hän vei isänsä kanssa yläkerran makuuhuoneeseen, jossa Linnea alkoi hoitamaan tätä. Myöhemmin samana iltana Ida selitti koko tarinan vanhemmilleen, jotka kuuntelivat korvat tarkkoina ollen yhtä ihmeissään kuin Ida itse oli ollut.

”Tiedän, että tämä kuulostaa kummalliselta, mutta en voinut vain jättää heitä sinne. Katsokaa nyt tätä tyttöä.”
”Mutta kultaseni, meidän täytyy olla varuillaan. Huomaat varmaan itsekin, että he eivät näytä aivan tavallisilta ihmisiltä. Kenelläkään ei ole noin kalpea ja kylmä iho, hiuksista sitten puhumattakaan”, Linnea selitti tilanteen tyttärelleen.

Viikot kuluivat ja tuntematon mies oli yhä tajuton. Tyttö, jonka nimeä he eivät myöskään tienneet oli kuitenkin toipunut loistavasti ja sopeutunut hyvin Lassiloille.
”Huomaathan, että tyttö alkaa pitää sinua äitinään? Mitä teemme jos mies ei ikinä enää herää?”
”Olen kyllä huomannut isä ja pelkään myös samaa jos hän ei herää, mutta ei luovuta toivosta. Emmehän edes tietä tytön nimeä tai sitä mistä he ovat tulleet.”

”Olisihan hyvä myös tietää mitä on tapahtunut, mutta tärkeintä on että molemmat toipuvat, selvitetään asiat vasta sitten”, Kari mietti hieman surumielisenä.
”Toivotaan että saamme asiat selvyyteen, aion tehdä kaikkeni että mies toipuu”, Ida vastasi.

Talvi oli saapunut Sinilähteelle. Mitä pidemmälle talvea mentiin sitä huolehtuneempi Ida oli, sillä mies oli vieläkin pysynyt tajuttomana. Ida istui usein miehen vuoteen vierellä valvomassa, josko jotain elonmerkkejä olisi ollut havaittavissa.

Yhtenä iltana Ida huomasi miehessä pientä liikettä. Hänen olisi tehnyt mieli huutaa isä ja äiti paikalle, mutta pysyi hän pysyi tyynenä ja odotti miehen heräävän.

Pian mies aukaisi silmänsä ja alkoi liikkua enemmän. Mies näytti hieman uniselta ja vaikutti olevan todella ihmeissään olinpaikastaan.

”Missä minä olen..” mies sanoi itsekseen pidellen päätään. Ida huomasi ettei mies tajunnut vielä ettei ollut yksin.

”Hei mä oon Ida, pelastin sut melkein puoli vuotta sitten tuolta kylmästä. Ja sen tytön myös, taitaa olla sun tytär.”
”Ahaa, anteeksi en huomannut sinua ollenkaan. Olen Sky. Sky Night ja tulen ikuisen talven maasta. Siksi olen tämän näköinen, jotta kestän kylmyyttä. Tyttö jonka tapasit on tyttäreni Winter.”
”Okeei, kuulostaapa omituiselta. En olekkaan kuullut sellaisesta paikasta. Jos saan kysyä, miten päädyitte tänne?”
”Vähän Winterin syntymän jälkeen, maailmaamme puhkesi sota. Winterin äiti kuoli pian sen jälkeen. Jokin meni sekaisin ja portit vuodenaikamaailmojen välillä aukesivat tänne tavalliseen maailmaan ja päädyimme siis jostain syystä tänne. Olin aika heikossa kunnossa ja yritin etsiä turvapaikkaa minulle ja tyttärelleni. Kiitos että pelastit meidät.”
”Onko siis olemassa muitakin paikkoja kuin ikuisen talven maa?”
”Kyllä. Vuodenaikojen mukaan niitä on neljä. Kukkivan kevään maa, sateisen syksýn maa, ikuisen talven maa ja kestävän kesän maa. Voi olla mahdollista, että noistakin paikoista on joutunut asukkaita tänne teidän maailmaanne, mutta en ole tavannut yhtäkään.”

Sky ja Winter olivat asuneet Lassiloilla jo muutaman vuoden ja he olivat kotiutuneet loistavasti.
”Täällähän sinä Sky olet, halusin tulla varmistamaan että sinulla on kaikki hyvin. Olet vaikuttanut kovin yksinäiseltä viimeaikoina.”
”Ei minulla ole hätää, tai no olen hieman miettinyt tunteitani ja tätä kaikkea muutosta mitä on tapahtunut tässä muutaman vuoden aikana.”

”Tunteitasi? Mitä tarkoitat?”
”No tiedäthän, emme Winterin kanssa kuulu tänne ja tietysti meidän tulisi palata takaisin omaan maailmaamme, mutta jokin pidättelee meitä. Katsos kun Winter pitää sinua omana äitinään, enkä halua viedä sitä tunnetta häneltä. Hän on nyt onnellinen. Ja omat tunteeni, noh olen yrittänyt salata niitä jo pitkän aikaa.”

Sky nojautui Idaa vasten. Parin huulet koskettivat toisiaan. Ida tunsi Skyn viileät ja kalpeat huulet omillaan. Perhosia vatsassa... Mutta Ida ei laittanut yhtään vastaan.

Lassilat alkoivat vihdoin viettää miltei normaalia perhe-elämää kaiken tapahtuneen jälkeen. Sky ja Ida puolestaan salasivat tunteensa ja kaiken tapahtuneen muilta perheenjäseniltä.

Eräänä iltana Sky meni myöhään Idan makuuhuoneeseen muiden ollessa nukkumassa.
”Sky mitä teet täällä? Mitä jos muut saavat tietää, että tulit tänne salaa?” Ida kysyi hämmentyneenä ja hieman nolona.
”En voinut sille mitään, minun oli pakko saada nähdä sinut.”

Sky otti Idan syleilyynsä.
”Voi kuinka olen kaivannut sinua. Minusta tämä salailu on typerää. Tuntuu niin avuttomalta kun en voi koskettaa sinua.”
”Sky... Olen myös kaivannut läheisyyttäsi.”

Pari päätyi suutelemaan kiihkeästi.
”Jääthän tänne yöksi, menet vain aamulla aikaisin takaisin omaan huoneeseesi niin kukaan ei saa tietää.”

Kuuman ja kiihkeän yön jälkeen Sky ja Ida jäivät nukkumaan Idan sänkyyn vierekkäin.

Ennen aamua Sky heräsi kummallisiin ääniin. Ihan kuin jokin olisi kutsunut häntä. Se ääni kutsui takaisin kotiin ja Sky tiesi mitä hänen tuli tehdä. Tämä tulisi olemaan vaikea päätös, mutta se oli tehtävä. Niin Sky puki päälleen pakkasi tavaransa ja lähti kotia kohti mysteerisen ääneen ohjaamana. Sky jätti kuitenkin Winterin Lassiloille.
”Tiedän että teen väärin jos vien sinut mukanani. Tarvitset äitiä ja Ida on paras mahdollinen. Ehkä me näemme kultaseni joskus, pidä Idasta huolta puolestani, rakastan sinua.”

Seuraavat viikot kuluivat todella hitaasti. Ida ei voinut käsittää mihin Sky oli hävinnyt jälkeä jättämättä. Ida oli turhaan käyttänyt aikaa ja energiaa Skyn etsimiseen. Juuri kun elämä alkoi olla mallillaan, juuri kun Ida oli löytänyt rakkauden, tai ainakin hän oli luullut niin. Winter ei tajunnut tapahtunutta ja Ida oli päättänyt ettei kertoisi Winterille totuutta hänen oikeasta alkuperästään. Ida oli nyt Winterin äiti ja hän aikoi pitää tytöstä mahdollisimman hyvää huolta.

Sky oli kuitenkin jättänyt oman jälkensä Lassiloille. Ida oli jonkin ajan päästä saanut tietää odottavansa lasta ja Sky oli lapsen isä. Linnea ja Kari olivat hieman huolissaan Idan terveydestä ja siitä mitä erikoinen raskaus toisi tullessaan. Kukaan ei voinut olla miettimättä millainen lapsi sieltä oli tulossa.

Kaikki yrittivät kuitenkin jatkaa elämää mahdollisimman normaalisti. Linnea ja Kari kohtelivat Winteriä kuin omaa lastenlastaan.

Winteri oli hyvin omalaatuinen lapsi. Tyttö nukkui päivisin todella pitkiä unia, kun taas öisin hän pysyi valveilla ja katseli ikkunasta taivaalle tähtiä kuin etsien jotakin.

”Tiedän kultaseni, että sinulla ei ole kaikki hyvin. Odotat lasta, joten sinun tulisi jotenkin saada elämänhalusi takaisin. Mitäpä jos soittaisit sille Puntille, joka on pitemmän aikaa halunnut puhua kanssasi?”

Ida huokaisi syvään. Hänellä oli tunteita vielä Punttia kohtaan ja hän tiesi että Puntti haluaisi sopia ja palata yhteen. Ida ei kuitenkaan voinut olla ajattelematta Skyta. Hän tiesi ettei Sky tulisi takaisin, ehkä enää ikinä.

Muutaman päivän päästä Ida halusi olla rohkea ja soittaa Puntille vihdoin.
”Hengitä sisään ja ulos... Ihan rauhassa Ida sinä selviät, ei ole mitään hätää”, Ida puheli itselleen ennen puhelua.

Puhelu meni oikein hyvin. Ida ja Puntti puhuivat puhelimessa monta tuntia. Kaikki menneet asiat saatiin selvitettyä ja pari puhui muutenkin mitä heille kuului. Ida kertoi Puntille tilanteesta joka hänellä oli meneillään, mutta Puntti sanoi ettei muuttaisi kuitenkaan mieltään.
”Haluan silti palata kanssasi yhteen, ymmärrän kyllä että sinulla on lapsi ja toinen tulossa, pitihän meidän molempien yrittää jatkaa elämäämme jotenkin. Voitaisiinko tavata jokin päivä?”
Ida ja Puntti sopivat päivän jolloin Puntti tulisi käymään ja suhteen kohtalo sinetöitäisiin sinä päivänä.

Tämän kuvan tarkoitus oli oikeastaan vain se, että näette lähemmin miltä Winter näyttää. Winter on miltei täydellinen kopio isästään.

Joskus kuitenkin Idasta tuntui siltä että maailma kaatui päälle. Huomenna olisi päivä kun Puntti olisi tulossa käymään. Ida toivoi kuitenkin vieläkin salaa, että Sky ilmestyisi takaisin ja elämää voitaisiin jatkaa samaan malliin.

Mul on ikävä,
sitä huumaa...
joka onnesta sai meidät sekaisin,
toivon että sen vois saada takaisin.

Mul on ikävä,
sitä aikaa...
mitä ikinä mä sulle sanoinkaan,
kaikki juttuni sai sut nauramaan.

Viimein koitti aika jolloin Idan ja Puntin piti tavata. Puntti saapui ihan ajallaan. Pari vain tuijoitti toisiaan hymyillen. Ihan kuin kaikki unohdetut tunteet olisivat palanneet yhtäkkiä takaisin.  Molempien käyttäytyminen oli hieman kömpelöä.

Päivän päätteeksi Puntti lähti omaan kotiinsa. Pari oli päättänyt aloittaa seurustelun uudestaan ja katsoa mitä tapahtuu. Molemmat olivat tällä kertaa hyvin vahvoilla tunteilla liikenteessä.

Muutaman kuukauden seurustelun jälkeen pari oli päättänyt, että Puntti muuttaisi Lassiloille. Tähän saakka Idan raskaus oli edennyt ihan normaalisti, vaikka oli pelätty joitain komplikaatioita.

Ida ja Puntti olivat kuin vastarakastuneet.

Aika kului ja oli Winterin syntymäpäivien aika. Näytti siltä, että Winter oli sopeutunut hyvin Lassiloille Skyn lähdöstä huolimatta. Ihan kuin Winter ei muistaisi isäänsä enää ollenkaan.

Winteristä kasvoi kaunis lapsi ^^. En ottanut taaskaan mitään tietoja ylös, saatte tietää ne sitten myöhemmin :)

Winter oli innoissaan tulevasta vauvasta.
”Tuleekohan siitä samannäköinen kuin minusta, voi toivoisin niin kovastin pikkusiskoa!”

Ensiviikolla Winter aloitti ensimmäisen koulupäivän. Opettajia ja muutakin koulun henkilökuntaa oli informoitu Winterin erilaisuudesta.
”Huomenta, sinä taidatkin olla Winter. Ensimmäinen koulupäivä edessä, jännittääkö?” bussikuski huikkasi ovelle.
”Huomenta! Joo olen mä, mistä tiedät mun nimen? Ei mua nyt kauheesti jännitä. Sitä vaan että saankohan mä kavereita sieltä koulusta ollenkaan...” Winter vastasi hieman ihmeissään.

Ensimmäinen koulupäivä oli sujunut hyvin. Winter oli huomannut näyttävänsä erilaiselta kuin muut hänen luokkakaverinsa, mutta se ei toistaiseksi haitannut yhtään. Tyttöä kyllä ihmetytti vähän miten kaikki opettajat tiesivät hänet jo entuudestaan.

Vaikka Idan raskaus oli loppumetreillä hän kävi silti ahkerasti töissä. Uran huippuun vaadittiin aikamoisia suorituksia.

Vihdoin koitti synnytyksen aika.
”Ääh en tajunnut että tämä sattuu näin paljon!! Puntti tule äkkiä auttamaaaaaan!!” Ida huusi tuskissaan. Tämähän oli kuitenkin Idan ensimmäinen synnytys.

Ida synnytti tyttövauvan, joka sai nimekseen Snowie. Snowie oli perinyt isänsä silmät, mutta tytön iho näytti toistaiseksi olevan normaali. Lääkäri kävi heti tarkistamassa Snowien tilanteen ja totesi, että tyttö voi hyvin. Snowien hiuksista puuttui pigmentti kokonaan, joten iän myötä hänellä tulisi olemaan yhtä valkeat hiukset kuin Winterilläkin.

Tälläsiin tunnelmiin lopetan nyt tämän osan. Mitäs mieltä ootte mun juonenkäänteestä? Tämä nyt oli pieni pintaraapaisu vasta tulevalle ;) Kommenttia saa ja pitää jättää!